Shakaalin hetki

Joskus kolmelta aamuyöllä

Koirat alkoivat haukkua.

Jossain naapurissa, parvekkeella tai katolla,

Ensimmäinen aloitti,

Pian kaveri vastasi, lisää liittyi

Ja haukkuivat kuin vain koirat voivat.

Niin että pian Giza raikui.

Liikenne ei lopu, mutta torvet olivat tauonneet,

Hetkeksi se hillitön törmäily, tööttäily.

Ja huutaminen, kaupankäynti,

Kolistaminen, kilistäminen ja kohtaukset.

Minareetit olivat hiljaa,

Ei sanaakaan koraanista,

Ei soittoa, laulua, ei lausuntaa,

Ei rukouskutsua, ei ostoa, rahastusta, myymistä.

Kissat olivat sopineet asiansa rappukäytävässä,

Ei raavintaa, ei rääkymistä,

Vuohet olivat väsyneitä katoilla ja jätemailla,

Kukolla oli kurkku kipeä tai kana kierroksessa.

Ei hetkeen moottorin huutoa, mopoja, vaunujen kitinää,

Vain normaali pauhu ja suhina.

Siinä shakaalin hetki,

Siihen koirat tarttuivat,

Osuivat ja haukkuivat

Ja kylän suurin kivikasa katsoi ja kaikui ääntä.

Mutta pian ihmiskunnan ylilento taas peitti kaiken ja

Viimein rukouskutsu

Upotti aamun

Rautaiseen,

Pehmeään meluun.

8.11.2009 El Nakheel, Giza. Egypt.

Puumies

Puumies,

Mitä ole tehnyt tälle maalle?

Mitä sen kädelle, kintaalle, -

Rakentanut tietysti,

Rakentanut kaksi taloa,

Parhaasta puusta, kivestä, kalliosta, -

Tehnyt tämän maan,

Lautakasasta,

Suorista nauloista

Omin käsin, paljain päin.

Autiomaahan huvilan,

Uuden, paremman kaupungin vahvan alun,

Raivaaja,

Edelläkävijä

Metsien, nurmien, järvien poika

Keskeltä olet aloittanut ja päässyt keskellä,

Korkeimman hongan oksille,

Suoran suomalaisen ikipuun latvaan,

Ylös ja kiinni kahvaan.

Puumies,

Kivimies.

Kansa sinua katsoo ihaillen,

Katsoo sinua ja verratonta joukkoasi,

Parhaitamme,

Kaikessa parastamme

Vaalit

Tarvitaan heti

Kaltaisiasi lisää.

Niin hoidatte meitä kuin

Suomalaista metsää,

Eikä kenenkään meistä tarvitse hävetä

Tätä maaperää,

Valtiota, kieltä tai arvojamme,

Ei sitä mitä on rakennettu 64 vuotta koko joukolla,

Ainutlaatuista kotia,

Maata,

Valtiota ja ihmistä.

Puumies,

Sinä ja tukkiporukkasi.

Nyt teidät tiedetään, tunnetaan syitä myöten.

Kyllähän metsä ymmärtää,

Että välillä kaikki pannaan sileäksi,

Laitetaan maata myöten ja rantoja pitkin,

Kaadetaan kaikki ja sammutetaan valot,

Sehän on metsän elämää,

Metsän ja Puumiehen yhteistä kieltä,

Tehdään vaan hyvää lautaa kaikesta,

Sitä riittää sitten listoihin

Ja tietysti listojen ulkopuolelle

Kerhoille ja kavereille,

Maakunnille kehittyville.

Ja johan me kaikki tiedämme,

Ketkä sitä tukea eniten tarvitsevat,

Esitaistelijat, ehdokkaat

Rivistöjemme parhaat,

Edestä johtajat,

Uhrautujat.

Kansa ei tukea tarvitse,

Pönkkä pois ja parempaan paikkaan,

Sopii siitä kellahtaa

Isänmaan kosteaan maahan,

Vaikka turvalleenhan sitä taidetaan mennä.

Mutta tämä maa on makeaa suussa,

Siinä on äidin rakkautta ja isän voimaa,

Siinä on sitä mistä joskus kasvettiin,

Jotain perin tuttua,

Muistumaa kaukaa lapsuudesta,

Kadonneesta ajasta, käsitteistä, kuten

Rehellisyydestä, vastuusta,

Kunnollisuudesta ja aitoudesta

Ja monesta muusta asiasta mistä kenelläkään

Ei Puumiehen maassa

Ole enää mitään selvää mielikuvaa.

Sopii siihen kellahtaa,

Isänmaan pehmeään maahan,

Todeta: "tästä sitä kasvaa kerran taas jotain"

Joskus,

Pitkän, lamaavan talven jälkeen kun

Tukkiporukka on poissa

Ja sen verran on versoa maassa

Että osaamme hämmästyä,

Kysyä

Mitä olemme tälle maalle antaneet tehdä.

Sanottavaa Suomesta 07.10.2009 Stadi

Lentokenttien kutsu II

Katselen kiitoradan yli

Kuinka aamu nousee

Persikanvärinen puna poskillaan

Madridin lentokentällä.

Kauempana, metsikön takana on utua

Ja olen niin hauras, väsynyt

Etten jaksa murehtia

Kädet kuivina ja turtina,

Haavoilla matkalaukkujen kanssa painittuani

Metroasemilla, portaissa.

Kentällä olen kuin kuoropoika kokeessa,

Ja kun täällä ihminen hyväksytään,

Päästetään porteista,

Saadaan leimat ja lipukkeet -

Se on kuin synninpäästö.

Haluni matkustaa ei ole lainkaan vähentynyt,

Ei, ja pystyn myös vahvemmin olemaan kotona, paikoillani.

Lentokenttien kutsu ei sammu,

Se tasaantuu, jää päähän kuin kertosäe,

Siitä tulee taustahuminaa.

Siinä pysyvyys kaiken tämän siirtymisen sisällä.

19.04. 2009. Aeropuerto de Madrid - Barajas

Köynnökset

En juuri piittaa kivilinnoista, kartanoista,
En etsi onnellisten saarta.
Silti autan köynnösten lonkeroita ylös,
Tekemään seinää, suojaa, pesää.
Kiipeämään korkealle näkösuojaa luoden.
Iloitsen lehvistä, pihapuiden oksista,
Elävästä, pehmeästä muurista,
Kaiken keskellä koti,
Kodissa rakkautemme,
Pienten köynnösten suojassa.

Kesä aina niin lyhyt,
Kasvu pientä, hidasta.
Mutta köynnökset joihin uskotaan
Ovat vahvempia kuin syksyn musta tuuli,
Kestävämpiä kuin talven raastava rauta.

Nené, Nené! 23.7.2009 Stadi

Ángel Caido

Juoksin Parque del Retiron
Kaikki polut,
Tutustuin puiston kaikkiin kissoihin,
Oraviin ja tikkoihin,
Juoksin kaikki tiet,
Kaikki portaat ja patsaat,
Grottot ja suihkulähteet,
Sektorit ja sivut.
Pakenin riikinkukkoja
Ja hashista myyviä mustia jätkiä
Eikä taivas osannut päättää sateen ja paisteen välillä.

Minne ikinä Madridissa menin,
Olin aina lopulta langenneen enkelin patsaalla,
Kiertämässä ja katsomassa sitä -
Toinen siipi ylväänä, toinen miltei maassa,
Lonkerot jaloissa kuin troijalaisten ylipapilla,
Kavahtaen kirkautta, kiertyneenä,
Kättä kohottaen, kärsivänä.

Juoksin vielä kierroksen patsaalla,
Hyvästelmättä ja kuvitellen
Valitsevani suuntaa,
Päättäväni.
Vaikka mihin menenkin
Olen taas jossain vaiheessa
Madridissa,
Langenneen enkelin patsaalla.


17.4.2009 Madrid, Lavapiés. Foto: Nené

Rakkaus on ruohikkopalo

Rakkaus on ruohikkopalo.
Pienestä se lähtee
Ja on pian hallitsematon,
Se etenee tuulen matkassa
Ja roihuaa tyynellä.

Rakkaus on ruohikkopalo,
Kuin kymmenen kevätaurinkoa,
Holtitonta, riemastuttavaa hehkuttamista,
Kohtuutonta ja välttämätöntä,
Kohmeisten sormien suloista polttamista.

Rakkaus on ruohikkopalo.
Se ei alistu sääntöihin,
Ei rengiksi, eikä piiaksi,
Se on hyödytöntä ja haitallista,
Ei jätä kylmäksi eikä kysy lupaa.

Rakkaus on ruohikkopalo,
Se polttaa roskat ja kaiken pinnalta,
Panee yskimään, ottaa vedet silmistä,
Se hävittää kaiken vanhan, tekee turhaksi,
Vapauttaa ja ajaa liikkeelle.

Rakkaus on ruohikkopalo,
Se on kaikilla ovilla, ja ikkunoissa.
Paheksuttavaa ja pinnallista,
Järjetöntä kuin nuoruus, kesä tai viini,
Totta kuin nälkä ja täyttymys.

Rakkaus on ruohikkopalo,
Se sytyttää meissä ihmisen.

14. & 18.5 2009 Stadi

Mene Preussiin

Mene vittu Preussiin lomamatkalle,
Kulje ryhdikkäästi ja aikataulussa,
Oikein ja oikeissa paikoissa,
Oikeaan aikaan, ollen oikeassa,
Ja oikealla hetkellä, katso oikeaan,
Oikein varmista, saitko oikeaa,
Oikein helposti, oikein sopivaa,
Ainutlaatuista ja nopeaa.

Ilman paikallista vipinää,
Kaduilla töpeksivää hytinää,
Säätämistä, melua, rytinää,
Lukeamattomia koiranpaskoja,
Sadetta, jäteongelmia,
Eurojen kuppaamista,
Ruuhkia,
Kassajonoja tai laumoja.

Mene siis vittu Preussiin lomamatkalle,
Mene, ja tee kaikki kansat samanlaisiksi.
Mene ja eksy,
Äläkä koskaan
Palaa meidän ihmisten pariin.

18.04.2009 Madrid, Lavapiés.

Yöstä ja sanoista

Mietin, saisinko kirjaimia tänään.
Kissat mourusivat kuperilla kattotiilillä,
Elivät lemmenleikkiään
Tai laskivat päiviä kesään, -
Kesään joka tuntui karanneen tänään,
Horjahtaneen liukkailla tiilillä
Ja vierineen ties minne.

Mourusivat,
Ja katselivat ikkunasta
Ikään kuin olisin pitänyt
Aurinkoa täällä vankina,
Kahdessa huoneessa ja
Kolmessa kaapissa,
Risan pöydän tai mauttoman sohvan varjossa
Tai jossain tuolla sängyssä,
Nöyrtyneen patjan alla.

Lämmitin puhalsi sipulisen possupadan
Loputonta tuoksua Mésonista.
Ajattelin Toledon terästä,
Harmaata kuin Madridin taivas tänä yönä
Ja yhtä raskasta,
Yhtä vakuuttavaa kuin tuon kukkulan
Veitset, joita pitelin tänään kämmentäni vasten -
Tajuamatta, että ilman tuota terästä eksyisin aina
Noille keskiaikaisille kaduille
Vain löytääkseni itseni junasta,
Luotisuoralta radalta,
Vauhdista ja viiruiksi muuttuneista
Sadepisaroista.

Ja taas Atochalta,
Lavapiésistä, Salitrelta,
Paikasta
Ja nykyajasta.
Ilmastoinnin huminasta,
Tuoksusta ja sähkövalosta.
Yöstä ja sanoista.

Madrid, Lavapiés. 15.4.2009.

Luotain lähtöpisteeseen

En pysty kirjoittamaan
Ja juon liikaa
Mutta en tarpeeksi
Päästäkseni sanojen rajalle.

Tuntuu kuin olisin
Paikallisjunan asema
Kun kaikki vain kulkee ohi,
Kertyy vain roskaa ja ruostetta,
Vaihtuvia vuosia ja
Kuluneita kiskoja.

Ja tuntuu
Kuin olisin luotain marsissa,
Löytämättä elämää,
Tietoisena siitä
Etten ymmärtäisi vaikka löytäisin,
Tyytyväisenä siihen
Että vetäisin pitkää varjoa
Pitkin kuollutta pintaa,
Neitseellisessä valossa
Kadoten tyhjyyteen.

Ei, alan saada kysymykset kohdalleen,
En tarvitse signaaleja tyhjyydestä tyhjyyteen,
En tarpeettomia pysäkkejä,
En auringossa murenevaa perustusta,
En edes voimaa jatkaa
Vaan tahtoa kääntyä,
Tahtoa kumartua
Poljettuun tomuun,
Elämäni perusteiden ääreen,
Alas, alkutahdeille,
Hiljaisuuteen -
Ei, ensiääniin,
Sanoihin, kysymyksiin,
Pienen pojan silmiin,
Katseeseen,
Siihen hetkeen
Kun ensi kerran kysyin
"Miksi?"

Sitä on suuri purku,
Siinä olen,
Samalla viivalla
Mutta toisella puolella,
On vastattava.


Suuri purku Madrid, Lavapiés 11.4.2009

Madridilainen nocturno

Punaisia kattotiiliä levittyy eteeni niin
Että tuntuu kuin voisin kulkea vuorille asti
Käymättä kaduilla,
Pysyen kirkontornien tuntumassa,
Vähän lähempänä taivasta,
Maistellen aurinkoa ja kuvitellen
Miten kuuma kesästä tulee.

Tai iltaisin katsoa korkealta
Miten tuike syttyy tummuvaan iltaan
Tuhansina valoina.
Nuuhkia paistetun kanan, sipulin ja papujen tuoksua,
Nojata rähjäiseen rapattuun savupiippuun,
Tai kulkea harjan tuntumassa,
Varoen haljenneita kattotiiliä ja
Lohjennutta laastia,
Odottaen iltatuulta vuorilta
Auringon laskettua,
Kuunnella sen sihinää tuhansissa antenneissa
Ja katsella selällään lepäävää kuuta
Kun muutamat pilvet kokoontuvat matoksi
Madridin taivaalle.

Välillä havahtuen nauruun ja remakkaan
Kun väki poistuu mésoneista,
Ja askelten kopinaan, loittoneviin moottoriääniin,
Etäiseen sireeniin.
Nuuhkia vielä keittiöiden kotoisaa tuoksua
Ja jäädä kissojen kanssa katonharjalle
Katsomaan lepakoiden taitolentoa
Alkavassa yössä.

Madrid, Lavapiés 6.4.2009

Lentokenttien kutsu I

Kuljen suuntavaistolla Frankfurtin kentällä,
Hetken seonneena,
Tunnustelen ajantajuani,
Hessenin päivä on sateinen,
Tuntuu syksyltä
Vaikka huomenna kellot
Siirretään kesäaikaan.

Olen takertunut kellojensiirtoon,
Takertunut siihen,
Miltä valo näyttää
10 kilometrissä,

Lentokerosiinin tuoksuun,
Kansainvälisiin auloihin,
Pesuaineen hajuun,
Viiteen kuuteen kieleen ja
Yhteen ymmärrykseen.

Suuri purku. Frankfurt 28.3.2009

Kirkkauden tanssiinkutsu

Kevät alkaa ihon alla, alkaa puheena
Sillä lunta on vielä liikaa
Tai sitten loskaa, sumua.
Mutta valo leviää kuin tauti keskuudessamme.

Kevät alkaa naisten silmissä, alkaa katseina.
Määrätietoisena haluna, vihjeenä, kujeina.
Silloin tiedän, talvi on taittunut.
Vaikka matkaa on , se käy pian tanssina.

(Katuja, tie ja kaupunki 27.2.09 Expressbus)

Voitto mikä voitto

Parhaiten muistan palaneen kaupungin tuoksun,
Ei, sittenkin: toverini kaiken jälkeen, naamat nokisina,
Haavoista huolimatta riehakkaina.
Muistan joka miehen,
Ja sinä yönä olimme jumalia kaikki, hetken ainakin,
Lastasimme aarteita laivaan,
Voittajan osa voittajalle.

Se yö,
Ja seuraava päivä ja seuraava yö,
Ne olivat ikuiset.
Kaikkien aikojen juhlat,
Kokonaisen kaupungin
Liha ja viini yhtenä suurena virtana,
Kultaa hopealautasella,
Nektaria pronssikupeista,
Naisia, soittoa, soturien huveja,
Taustalla kuoleman aurinko, soihtuna palava kaupunki.

Voitto,
Mikä voitto.
Olisin uiden tai kävellen päässyt siitä varmemmin kotiin.

Nousin laivaan.
Laiva ja aarteet pohjassa, toverit kadonneet,
Kukin missä lienee,meren omana, hirviöiden kidassa.
Minä olen typerryttävästi yhä tässä.
Menossa, tulossa,
Lainapuvussa.
Mutta tänään aamu on samanlainen kuin sinä aamuna.
Nousen
Ja jatkan perille asti.

(Odissia 4.12.2005).

Sekarotuiset silmät

Lapsuudenkodissa,
pesuhuoneen peilissä
Silmäni näyttävät siniharmailta, melkein
Samalta kuin Isällä, Äidillä, Veljellä,
Hakkaan pari mattoa, juodaan kahvit.

Illalla kotona
Makuuhuoneen peilissä
Silmäni tuikkivat ruskeina, rakkaani
Samalaisina kuin sinulla, suklaana.
Riisutaan vaatteet, sulaudutaan.

Iltapäivällä
Kissan kanssa sohvalla
Molempien silmät kokonaan vihreinä.
Leikitään petoa, huristaan, kuunnella jazzia.
Otetaan torkut, annetaan silmien huilia.

Ja uneksin taas matkoista, mitä voisin nähdä katsella,
Silmiin kerätä sateenkaaria, sadetta, pilviä, kaunottaria,
Antaa maailman tarttua, maistua, sitten vasta palata
Kun katseessa on tasapainossa pohjoisen valo ja etelän tumma yö.

Yöllä matsin jälkeen on silmät mustaa, punaista,
Väsyneenäkin iloitsen, että niissä on vieltä tulta.
Ja sekarotuisena jaksan katsoa maailmaa
Kaikissa kulmissa, joka suuntaan -
Pilke silmäkulmassa.


Expressbus 24.1.09 + 3.2.09 Stadi

Tarifassa tuulee aina

Cádizin tiellä pääni soittaa Pink Floydia.
Valkolapaisia tuulivoimaloita on satoja, satoja.
Maisemat ovat jylhät ja tuulimyllyt mykistäviä,
Vanha Don Q on hävinnyt lopullisesti,
Koska Tarifassa tuulee aina.

Gibraltar on portti, mutta Tarifa on todellinen kärki, etelä,
Kahden meren tuulet, loputon pasuuna,
Suussa maistuu hiekka, suola,
Ilma on täynnä värikkäitä leijoja,
Kitesurffareiden paratiisi.
Tarifassa tuulee aina.

Surffaajien yhteisö muistuttaa jotain
Myöhempien aikojen hippijengiä,
Näen saman porukan silmissäni
Jossain hiihtokeskuksessa kauden jälkeen.
Mutta kausi ei pääty, koska
Tarifassa tuulee aina.

Tuuleen ja juopotteluun
Katoaa minunkin tolkkuni,
Bolonian roomalaisten raunioiden vierestä löydämme hotellin.
Sisäpihan huonessa nukun hyvin,
Suojassa tuulelta.
Baelo Claudian raunioilla olen taas kotona, valtakunnassa,
Mutta matka vie Cádizin tielle,
Elämän tuulen hullunmyllyyn.


6.11.2008 Miraflores, Málaga, España.