Luotain lähtöpisteeseen

En pysty kirjoittamaan
Ja juon liikaa
Mutta en tarpeeksi
Päästäkseni sanojen rajalle.

Tuntuu kuin olisin
Paikallisjunan asema
Kun kaikki vain kulkee ohi,
Kertyy vain roskaa ja ruostetta,
Vaihtuvia vuosia ja
Kuluneita kiskoja.

Ja tuntuu
Kuin olisin luotain marsissa,
Löytämättä elämää,
Tietoisena siitä
Etten ymmärtäisi vaikka löytäisin,
Tyytyväisenä siihen
Että vetäisin pitkää varjoa
Pitkin kuollutta pintaa,
Neitseellisessä valossa
Kadoten tyhjyyteen.

Ei, alan saada kysymykset kohdalleen,
En tarvitse signaaleja tyhjyydestä tyhjyyteen,
En tarpeettomia pysäkkejä,
En auringossa murenevaa perustusta,
En edes voimaa jatkaa
Vaan tahtoa kääntyä,
Tahtoa kumartua
Poljettuun tomuun,
Elämäni perusteiden ääreen,
Alas, alkutahdeille,
Hiljaisuuteen -
Ei, ensiääniin,
Sanoihin, kysymyksiin,
Pienen pojan silmiin,
Katseeseen,
Siihen hetkeen
Kun ensi kerran kysyin
"Miksi?"

Sitä on suuri purku,
Siinä olen,
Samalla viivalla
Mutta toisella puolella,
On vastattava.


Suuri purku Madrid, Lavapiés 11.4.2009

Lentokenttien kutsu I

Kuljen suuntavaistolla Frankfurtin kentällä,
Hetken seonneena,
Tunnustelen ajantajuani,
Hessenin päivä on sateinen,
Tuntuu syksyltä
Vaikka huomenna kellot
Siirretään kesäaikaan.

Olen takertunut kellojensiirtoon,
Takertunut siihen,
Miltä valo näyttää
10 kilometrissä,

Lentokerosiinin tuoksuun,
Kansainvälisiin auloihin,
Pesuaineen hajuun,
Viiteen kuuteen kieleen ja
Yhteen ymmärrykseen.

Suuri purku. Frankfurt 28.3.2009

Kaikkea muuta kuin pysyvää

Unohdin penaalin, kynät
En löytänyt vihkoa, sekin unohtui siis.
Etsin paperinpalaa kuin
Kerjäläinen leipää,
Löysin,
Kynäkään ei ole mieleinen,
Suttuista, kuin reaaliaikainen elämä,
Nuhjuista, nurkkakuntaista ja
Kaikkea muuta kuin pysyvää.

Ja Suuri purku,
Iso paluu,
mitä muutakaan se on kuin
Perustuksen hakemista?
Tiilien murskaamista graniitin toivossa?
Mutta minun on piirrettävä paskaista kirjainviivaa,
Käsialaa,
Piirrettävä ne perustukset,
Painettava ne paperille tukevasti,
Siihen sitten se sanojen katedraali,
Kielikuvien kalliomoskeija,
Latteuksien lato,
Liiotteluni harvaseinäinen riihi.

Sillä vaikka minulle on kaikki annettu,
Ei minulla ole kuin sanojen asettelemista.

Silloin kun hapuilen, kun meinaan eksyä -
Silloin piirrän kartan, tien ja polut,
Tienviitat ja maailman,
Piirrän itseni polulle oikealle,
Piirrän kulkemaan, piirrän perille,
Ja se auttaa.
Eikä haittaa, että se on
Kaikkea muuta kuin pysyvää,
Sillä varmaan löydän
Vielä myöhemminkin jostain
Kynän ja palan paperia.

(Suuri purku 09.11.2007, Tampere)