Kauden päättyessä

Lokakuun alussa, jokaisena syksynä,
Kun vielä on kirkasta
Ja aurinko saa rannan lämpimäksi
Istun kivellä, itken.
Jokainen aalto painaa saarta,
Työntää rantakiviä, pitää minut maissa.
Puut laskevat purjeensa, tanssivat sadonkorjuuta.
Kausi on päättynyt.

Kauniina, viiltävän raikkaina päivinä
On vaikeinta.
Meri puhuu minulle, horisontti kutsuu.
Istun kivellä, itken.

Puut nauravat helistäen väreissään,
Tanssivat sadonkorjuuta.
Tahtoisin kyntää vesiä, liukua
Tai nousta taivaalle kurjen siivin,
Syttyä lähdön hurmasta,
Matkasta, liikkeestä.
Istun kivellä, itken.

Ilta saartaa pian rannat,
Viinintumma meri muuttuu peloksi, pimeäksi.
Palaan tulipesän ääreen,
Yltäkylläisyyteen, uneen, lepoon.
Unissakaan horisontti ei hiljene,
Meri kuiskii,
Mutta olen nähnyt talven kasvot,
Kuin varkain, vilaukselta.
Tiedän: kausi on päättynyt.

Odotan, nukun.

Yhtenä päivänä vieras kulkee rannalla, airut.
Katsoo, kiertää, käy talossa.
Ja meri on auki, valmiina.
Jätän kyyneleet ja kivet rantaan,
Aika on kohdalla:
Aloitetaan.

Odissia. 1.10.2008, Esbo, Hanaholmen