Syyskuu Aiaieessa

Viinisi on käynyt katkeraksi,
Eikä se tyynnytä minua enää.
Saaresi on kylmä, eivätkä yöt virkistä enää.
Lupasit taikasi säästää, mutta et säästänyt minua.
Itse olen itseni noitunut, kieputtanut verkkoosi.
Tiedät, että on lähdettävä, niin kauan kuin on jotain mikä voi jonnekin lähteä.
En pelkää meren syvyyttä, tyhjyyttä,
Pelkään saartasi ja sen armollista unta,
Raukeaa, hiljaista kuolemaa,
Kuihtunutta puutarhaa kartanosi takana,
Vaalimaasi hautaa, nimetöntä, tuntematonta.
Et voi kieltää tuultasi, se on luvattu,
Se vie pois, eteenpäin.

(Odissia 18.9.2005, Stadi)