Tammikuun tiet

En millään jaksaisi yhtään nostalgiaa,
Alan olla liian vanha moiseen hitauteen.
Mutta minnepä muualle vanhat laulut vievät?
Ja olen taas matkalla,
Auringonnousua odottaen.
Vanha sielu värähtää liikkeestä,
Pyörien pyörteestä,

Minne ihmeeseen me kaikki olemme taas menossa -
Harmaan taivaan alla ja sylkien ruskeaa nuoskaa.
Jauhamme asfalttia, melua teemme,
Muuta valmista ei synny.
Lopulta ollaan jossain, valmiina paluumatkaan ja taas taipaleelle.

Matka maistuu puutumiselta,
Taustakohinalta ja kofeiinilta.
Voisin vaihtaa tämän kaiken pieneen palaan rakkautta,
Paikallaan,
Pysähtyneenä.

Mutta tiedän sen tarkkaan:
Jokainen kilometri on kuljettava niin kuin kirjoitettu on.
Siitä syntyy määränpää ja mitta.



Maantiellä 14.1.2017

Pécsiin

Olin jo kyllästynyt itseeni Budapestissä,
Enkä syytä ketään että lähdin.
Oli kuitenkin hyvä taas liikkua, tuntea kilometrit allaan
Ja pustan tuuli kasvoillaan.

Balaton tuntui rauhoittavalta, sen kierämine hyvältä.
Turkoosiin veteen hukkui liika kirkkaus ja tuuleen mielen sameus.
Kevät oli runollisen julma ja kaunis kuin vain kevät voi olla.
Jatkoin eteenpäin matkaan takertumatta tai tuudittumatta väsymykseen.

Neljäsataa kilometriä peltoja ja pustaa,
Pieniä kyliä ja hiljaisia taloja,
Ukkoja ja mummoja tien varsissa, muuta huppupäinen harhailija.
Toisinaan kukkuloita taustalalla, mutta tasamaata ja tuulen tietä enimmäkseen.

Illalla Pécsissä,
Täynnä väsymystä ja muutaman tarinan rikkaampana,
Yritin kirjoittaa muutaman sanan,
Mitäpä siitä, ratsu vie huomenna eteenpäin,
Niin se aina on.

7.4.2015 Pécs, Unkari