Punainen kohina

Omalla saarellaan kapteenimme oli kuningas,

Mittaamaton mies.

Hän oli suupaltti, vitsiniekka, ajattelija - 

Ja meitä oli monta nuorta, valmista soturia.

Valmista mihin vaan,

Valmista siihenkin, kuolemaan.

Ja miten kokka kohisi, miten meren aallot aluksen keulassa.

Kunniasta olen tiennyt vain vähän,

Totta puhuen se on ollut hyväksyntää, toverien arvostusta,

Hetki pinnan päällä, auringon paisteessa, korkealla.

Silti tiedän sen, olen valmis myymään joka hetken -

Kapteenin katseesta, tovereiden sanoista, veljeydestä,

Rakkaudesta, jota en koskaan tule saamaan, sylissä oppimaan.

Miten veneen kokka kohisikaan, aallot aluksen keulassa.

Puhetta kapteenin tuskin kuule en, tiedän jo, katselen,

Työhön soturin nyt käytävä on, tehtävä on selvä, armoton.

Hän on palavasilmäinen, innostava, voittamaton -

Ja meitä on monta nuorta, valmista soturia.

Kapteeni katsoo, näen ihmisen, epäilyksen, sitten vakaumuksen tulisen.

En pelkää, en ajattele, en pelkää.

Miten veneen kokka kohiseekaan, aallot sortuvat keulassa kaikki.

Budapest  2.4.2015