Veden paluu I

Auringon, valkoisiksi maalattujen talojen
Ja viinin keskellä
Pystyn käsittelemään kaipuutani
Valoon, mausteiseen elämään ja mustiin öihin.
Pystyn käymään paluutani,
Suurta purkua, siis sitä matkaa
Jonka teen reunojen ja rajojen yli
Kotiin, ulkomailta Suomeen,
Ihmisistä itseeni ja lapsuudesta, menneestä
Tulevaisuuden kautta nykyiseen,
Paloista osiin, osista luokkiin ja
Kokonaisuuksista kaikkeuteen.

Atlantti suurena ja Saharan hienointa hiekkaa,
Lähtökohta siinä, ja lopputulos,
Suurta, kokonaista,
Ja pientä liukuvaa,
Molempia tuuli komentaa, auttaa ja kuljettaa.
Hiukseni taipuvat kauniisti mustille kiharoille
Kuin olisivat täältä kotoisin.

Olen rauhaton ja samalla hyvin paikallani,
Olen vuorovettä, olen vaahtoa,
Olen kalastusvene kuivalla,
Uneksin uudesta maailmasta,
Vanhan maailman rajalla,
Odotan nostetta, aaltoa; voimaani,
Veden paluuta.

Suuri purku. Manta Rota, Algarve, Portugal 8.10.2007

Kauden päättyessä

Lokakuun alussa, jokaisena syksynä,
Kun vielä on kirkasta
Ja aurinko saa rannan lämpimäksi
Istun kivellä, itken.
Jokainen aalto painaa saarta,
Työntää rantakiviä, pitää minut maissa.
Puut laskevat purjeensa, tanssivat sadonkorjuuta.
Kausi on päättynyt.

Kauniina, viiltävän raikkaina päivinä
On vaikeinta.
Meri puhuu minulle, horisontti kutsuu.
Istun kivellä, itken.

Puut nauravat helistäen väreissään,
Tanssivat sadonkorjuuta.
Tahtoisin kyntää vesiä, liukua
Tai nousta taivaalle kurjen siivin,
Syttyä lähdön hurmasta,
Matkasta, liikkeestä.
Istun kivellä, itken.

Ilta saartaa pian rannat,
Viinintumma meri muuttuu peloksi, pimeäksi.
Palaan tulipesän ääreen,
Yltäkylläisyyteen, uneen, lepoon.
Unissakaan horisontti ei hiljene,
Meri kuiskii,
Mutta olen nähnyt talven kasvot,
Kuin varkain, vilaukselta.
Tiedän: kausi on päättynyt.

Odotan, nukun.

Yhtenä päivänä vieras kulkee rannalla, airut.
Katsoo, kiertää, käy talossa.
Ja meri on auki, valmiina.
Jätän kyyneleet ja kivet rantaan,
Aika on kohdalla:
Aloitetaan.

Odissia. 1.10.2008, Esbo, Hanaholmen