Jokien vuosi

Yritin ylösnousemusta Ilomantsissa,

Unionin reunalla, idässä,

Hattuvaaran tsasounalla,

Sitten syvemmällä

Suolla ja korvessa.

Kesti 14 vuotta palata Verkkoputaan kämpälle, päästä sisälle,

Koitajoen kiemuroiden taakse,

Kamiinan lämpöön ja laverille,

Oman savottani taukotuvalle;

Tämä on autiomaa, rajavyöhyke.

Tämä on varmaan jokien vuosi,

Mietin,

Vaikka etsin lähdettä,

Kirkasta, selvää vettä,

Kaikki se virtaa,

Puhtaana tai tummana,

Virkistävän viileänä, ehkä sakeana.

Ja on virrannut, jää virtaamaan,

Jään tai sillan alla,

Omalla painollaan.

Tulin Lombardiasta,

Po-joen mailta, Padaniasta,

Peltomaiden sumuisista ajatuksista,

Brescian kosteilta kaduilta,

Sikäläisen alkukevään sylistä,

Mustavalkoisista kuvista, elokuvamaisemista,

Ja mietin minne hukkasin värssyni,

Tyhjiin pulloihin vai Isänmaan hillittömiin hankiin,

Katuja peittävään teräsjäähän vai sielua puristavan

Kauluspaidan rintataskuun,

Mihin hukkasin, kenen laskuun?

Katselin kanavia, riisipeltoa, vuoria

Tännekö sanat hukkuivat,

Vai Suomeen,

Painuneeseen silmäluomeen vai tyhjään näköön,

Vai jonnekin matkalle,

Juniin, lentokentille?

Jossain on autiomaa, rajavyöhyke.

Tämän täytyy olla jokien vuosi.

Matkaliput odottavat baskimaahan,

En edes uskalla vilkaista karttaa,

En vielä mieti, mikä ranta odottaa,

Mikä virta tai kenen sillat.

Siinä on maa kuin rajavyöhyke, jossain sielläkin on

Autiomaa.

Yritin ylösnousemusta,

Sielun siivousta.

Ehkä pääsiäisenä Varsovassa,

Kun koko maa on rajalla,

Ollaan kevään korvilla,

Siinä on joki,

On miettimistä.

Ehkä pitäisikin ajatella sadetta,

Ei lähdettä, ei vuoria,

Ei kiivetä vaan kohota,

Tiivistyä ja tanssia,

Olla pisara, sadetta,

Alkuvirta.

Stadi 24.-25.3.2011 Alkuvirta