Nizzassa kelasin 1980-lukua,
Niitä tavaroita, nousukiitoa,
Muovista siloteltua maailmaa ja
Huliviliprinsessaa.

Sitä miten siihen kaikkeen uskottiin,
Silloin tehtiin pinnasta asiaa,
Ei päästy syvemmälle milloinkaan,
Nyt meillä on vain ilmastonmuutos,
Ja digitaaliaika,
Kadonnut on C-kasettien taika
Ja jossain 5 miljardia kilometriä
Videonauhaa kiemurtaa
Mutta kulutusta sekään muisto ei
Voi murtaa.

Nizza 20.-21.3.2010, Hotel Florence

Ja pöh, sanoi Emilia

Ja pöh, sanoi Emilia -
Tytöt puhuivat kengistä ja iltapuvuista,
Talviyö oli taivaallinen
Ja kaadoin sisilialaista punaviiniä,
Tulevat pikkurouvat olivat hienoja-hienoja,
Mutta Emilia sanoi pöh,
Tirskuttiin.

Pöh, sanoi Emilia
Ja nousi hangesta johon hänet tuuppasin,
Naurettiin,
Mentiin lumisotaa, tönittiin,
Tulevat rouvat menivät edellä
Ja me kaikki kohti seuraavia bileitä,
Putsattiin toisistamme lunta
Ja lähiö nukkui kuin ei olisi herännyt koskaan.
Ojensin käteni,
Tartuin sun lapaseesi
Ja me kuljettiin niden hankien välissä, käsi kädessä
Sitä taivaallista talviyötä.

Autotallin takana,
halusin kiittää hulluttelusta, kaikesta
Vaikka voisin olla melkein isäsi - -
Mutta daamit huusivat "tänne päin" -
Ja niin se meni näin, pöh
Kadottiin niihin bileisiin, yöhön.

Katuja, tie ja kaupunki 17.3. 2010 Marseille

Katuja, tie ja kaupunki

Käyttäydyt kuin filmitähti,

Sanon että olet kaunis,

Minulla on kyky nähdä kauneutta, sanoa se,

Sinä jatkat linjaasi, paistattelet,

Kello on kolme yöllä.

Piirrän sormellani,

Tuosta pidän, ja tästä,

Ojentaudut kuin angorakissa auringossa,

Valmiina vastaanottamaan koko maailman hellyyden

Ja ihailun,

Helposti kuin päivänpaisteen.

Nostan sinut kuin nuken sohvalle,

Etkä ole mikään pikkutyttö,

Olet vain valmis vastaanottamaan

Koko maailman voimat tueksesi

Ja vahvat käsivarret.
Ja kun voima on tässä,
Sinä et muuta odottanutkaan,
Se on jees, sopivaa.

Mulla on ollut, pitkä, raskas päivä,
Läsnäoloa, ruuhkaa, tunteita,
Mietin voisitko hetken olla,
Muuta kuin lapsitähti, läsnä,
Tai hyräillä mukana, edes julmistua?
Vaikken lopultakaan usko,
Että vika on sinussa,
Ehkä se on tämä vuodenaika, ihmisen aika,
Kun emme ole oikein kultaa ja ulkona sataa vaan.

En oikein usko,
Että olet oikeassa paikassa, kaupungissa,
Sussa on katse ja kauneutta,
Mutta näillä kulmilla tarvitaan muuta,
Ja muuta täällä annetaan.

Minä olen katuja, tie ja kaupunki,
Enkä usko että muita teitä on,
Sade ei haittaa, se on kaupunkini sadetta,
Ei reilua eikä liioin suoraa,
Mutta vetistä ja vaikeaa,
Enkä voi muuta opettaa,
Mutta meidän kanssa näin menetellään,
Päätän sanoihin, katseeseen hellään,
En muuhun, muuta ei ole,
Kun on vain
Katuja, tie ja kaupunki.

Katuja, tie ja kaupunki 22.12.2008 & 28.5. 2011

Silloin kun luit

Silloin kuin luit,
Tunsi kiitoksen,
Mietin miten haluaisinkaan
Olla luonasi,
Voisin näyttää miten tämä
Yksinäisyys sulaa kuin jääpala
Näissä lämpimissä kourissa,
Eikä me tarvittaisi vaatteita
Kaiken tämä lämmön jakamiseen
Ja mä luulen.
Että sä tiedät
Kenen iholle kirjoitan.

Bilbao, Abusu (La Peña) 10.4.2011

Sanoit vuoret

Sanoit vuoret.
Keräsin tavaroita ja
Mietin miten Äiti pärjää,
Samalla kun en kai itse pärjännyt
Kaksisesti mietin Isää,
Kaikkia retkiä hänen kanssaan ja
Keräsin tavaroita.

Sanoit vuoret,
Olin tietysti valmis,
Hidas mutta halukas,
Touhukas mutta toivoton,
Kömpelö ja kannustava,
Sanoit vuoret ja
Katsoin että olin valmis
Ja kuten tiesit
Mikään rinne ei ollut
Minulle liikaa,
Ja katso: minä en väsynyt -
Luulen;
Juuri tätä on rakkaus
Pitkällä matkalla.

Bilbao, Abusu  (La Peña)( Nené, Nené) 10.04 .2011

Jokien vuosi

Yritin ylösnousemusta Ilomantsissa,

Unionin reunalla, idässä,

Hattuvaaran tsasounalla,

Sitten syvemmällä

Suolla ja korvessa.

Kesti 14 vuotta palata Verkkoputaan kämpälle, päästä sisälle,

Koitajoen kiemuroiden taakse,

Kamiinan lämpöön ja laverille,

Oman savottani taukotuvalle;

Tämä on autiomaa, rajavyöhyke.

Tämä on varmaan jokien vuosi,

Mietin,

Vaikka etsin lähdettä,

Kirkasta, selvää vettä,

Kaikki se virtaa,

Puhtaana tai tummana,

Virkistävän viileänä, ehkä sakeana.

Ja on virrannut, jää virtaamaan,

Jään tai sillan alla,

Omalla painollaan.

Tulin Lombardiasta,

Po-joen mailta, Padaniasta,

Peltomaiden sumuisista ajatuksista,

Brescian kosteilta kaduilta,

Sikäläisen alkukevään sylistä,

Mustavalkoisista kuvista, elokuvamaisemista,

Ja mietin minne hukkasin värssyni,

Tyhjiin pulloihin vai Isänmaan hillittömiin hankiin,

Katuja peittävään teräsjäähän vai sielua puristavan

Kauluspaidan rintataskuun,

Mihin hukkasin, kenen laskuun?

Katselin kanavia, riisipeltoa, vuoria

Tännekö sanat hukkuivat,

Vai Suomeen,

Painuneeseen silmäluomeen vai tyhjään näköön,

Vai jonnekin matkalle,

Juniin, lentokentille?

Jossain on autiomaa, rajavyöhyke.

Tämän täytyy olla jokien vuosi.

Matkaliput odottavat baskimaahan,

En edes uskalla vilkaista karttaa,

En vielä mieti, mikä ranta odottaa,

Mikä virta tai kenen sillat.

Siinä on maa kuin rajavyöhyke, jossain sielläkin on

Autiomaa.

Yritin ylösnousemusta,

Sielun siivousta.

Ehkä pääsiäisenä Varsovassa,

Kun koko maa on rajalla,

Ollaan kevään korvilla,

Siinä on joki,

On miettimistä.

Ehkä pitäisikin ajatella sadetta,

Ei lähdettä, ei vuoria,

Ei kiivetä vaan kohota,

Tiivistyä ja tanssia,

Olla pisara, sadetta,

Alkuvirta.

Stadi 24.-25.3.2011 Alkuvirta